Tämä on tarina reippaasta bokseritytöstä nimeltä Elvi, kasvattajan epäonnesta ja inhimillisyydestä. Tällä ei haluta kiillottaa kenenkään sädekehää, mutta tässä halutaan kertoa, kuinka voi joskus jokaiselle kasvattajalle käydä ja kuinka silloin voi tarttua puhelimeen, ja pyytää apua, kun hätä on suurin. Omat kasvattimme olivat viisiviikkoisia, ja olimme aloittaneet valmistelun nartun kotiin lähtöön, eli nartun ruokaa oli jo vähennetty maidontuotannon supistamiseksi. Saimme kuitenkin puhelun toiselta kasvattajalta toiselta puolelta Suomea. Hänen pentueellaan asiat eivät olleet niin hyvin kuin omillamme. Hänen narttunsa oli joutunut pahan nisätulehduksen vuoksi ”sairaalaan” tehohoitoon, joten kyse oli sen kohdalla elämästä ja kuolemasta. Pennut, jotka kyseinen narttu oli onnistuneesti saattanut maailmaan viikkoa aikaisemmin tarvitsivat kipeästi sijaisemoa. Pennut olivat juuri ja juuri viikon ikäisiä, joten pelkkä maidon saanti ei ollut niille riittävää huolenpitoa, eli pelkkä maidonvastike kasvattajan antamana ei ollut ratkaisu ongelmaan. Näin pienille emän läsnäolo on tarpeellinen, sillä emä huolehtii niiden muistakin tarpeista kuin vain ruokinnasta, eli niiden pissattamisesta ja kakattamisesta.

Koska pentueemme emä ei ollut oma koiramme, jouduimme miettimään asiaa hetken. Otimme yhteyttä koiran omistajaan, josko hänelle sopisi, että Elvin mammaloma kestäisi pidenpään kuin alunperin oli suunniteltu. Elvin omistaja ymmärsi tilanteen vakavuuden, ja laittoi pentujen tarpeet etusijalle, vaikka ikävä omaa koiraa kohtaan olikin kova. Itsekin jouduimme miettimään, onko hommassa järkeä. Rouva päivät töissä ja 4-vuotias vaatimassa myös huomiota sekä aikaa. Puhumattakaan talostamme… Omat tilamme talossamme ovat kuitenkin rajalliset, oman kahden laumamme lisäksi talossa olisivat omat pennut, sekä mahdolliset lainapennut. Turvauduimme myös hyvän eläinlääkäriystävämme puoleen kysellen tämänkaltaisesta tilanteesta ja tällaisen onnistumisesta. Koska kuulimme, että yleensä tällaiset keinoemojärjestelyt onnistuvat, vastasimme myöntävästi ja vastaanotimme pennut kotiimme seuraavana päivänä. Pennut saapuivat kotiimme ja Elvi oli ihmeissään. Sen omat pennut oli siirretty jo aiemmin ulkorakennuksessa sijaitsevaan ”pentulaan”, imettämistä oli rajoitettu ja kai Elvi luuli pääsevänsä kohta kotiin oman mammansa hoiviin. Toisin kuitenkin kävi. Kahdeksan pientä bokserinpentua saapuivat nälkäisinä Elvin pentulaatikkoon, Elvin ihmetellessä:”Mistä näitä oikein tulee”? Se alkoi oitis haistelemaan vieraita pentuja, olimme hiukan hieroneet pentuihin Elvin pyyhkeiden hajuja, mutta hoitaminen alkoi kuitenkin välittömästi. Elvi ei osoittanut vihamielisyyttä vieraita pentuja kohtaan lainkaan. Asetimme nartun laatikkoon kyljelleen, pennut tisseille ja valtava kuhina alkoi välittömästi. Jokainen pentu imi raivokkaasti tissiä ja Elvi huolehti pentujen tarpeista. Asiaa mitenkään kaunistelematta voimme sanoa, että Elvi ei hoitanut pentuja kuin omiaan. Se hoiti ne kyllä, mutta viisi viikkoa pentulaatikossa ennen uusia pentuja teki tehtävänsä. Meiltä pentujen hoito vaati enemmän valvovaa silmää. Tällä tarkoitamme sitä, että Elvillä ei ollut ulkoa tulleessaan samanlainen kiire takaisin laatikkoon kuin viisi viikkoa aiemmin. Jouduimme käskemään Elviä imetyshommiin(maidontuotanto oli jo laskenut hieman) ja jouduimme vahtimaan, että Elvi malttoi imettää kaikki pennut kerralla. Elvin ruokintaa tietenkin lisättiin runsaasti, koska ruokamäärää olimme ennättäneet pienentää maidontuotannon lakkauttamiseksi. Käytimme ruokana Royal Canin Medium Starteria. Olemme käyttäneet itse aiemmin toista ruokamerkkiä, mutta tämän kokemuksen perusteella ruokimme omat pentummekin jatkossa tällä ruoalla. Olihan se kaiken kaikkiaan aikamoinen projekti, jos verrataan siihen, kun kaikki menee normaalisti. Kun pennut tulivat meille, ne oli ruokittu lähes yksinomaan maidon vastikkeella. Pennut olivat hyvin pieniä, joten punnitsimme pentuja alkuun monta kertaa vuorokauden aikana, jotta näkisimme, lähteekö painot nousuun, ja tuottaako Elvi riittävästi maitoa. Aamut meillä alkoivat aamukahvilla ja Elvin vahtimisella, että varmasti malttaa pysyä laatikossaan ja ruokkii pennut, ja nopeastihan pentujen painot alkoivat nousta. Muuten kaikki meni hyvin, mutta biologinen kello vain tikitti pennutuksen osalta ohi, ja valvovaa silmää tarvittiin pentujen ruokintaan sekä hoitamiseen enemmän ja enemmän. Vihdoin kuitenkin koitti se hetki, että pennuille saattoi tarjota hiukan jauhelihaa ja se olikyllä aikamoinen näky. Vaikka on nähty pentue, jos toinenkin, niin näiden nälkä ja kilpailu ruoasta oli kyllä jotain käsittämätöntä. Tämän ikäiset pennut eivät ole kovinkaan liikkuvaisia vielä, mutta nämä kiipesivät syliin, ruoka-astiaan ja tuntui kuin niitä olisi ollut kaikkialla. Loppu alkoi kuitenkin pian häämöttää. Olimme pentujen kasvattajan kanssa sopineet, kun pennut olisivat muutaman päivän syöneet kiinteää ruokaa, katsoisimme, milloin siirto takaisin kotiin voisi tapahtua. Sekin hetki sitten koitti, jolloin pennut lähtivät kohti kotia. Kolme viikkoa oli hurahtanut silmissä ja Elvi pääsi vihdoinkin ansaitusti omaan kotiinsa ”lepäämään”. Kaikenkaikkiaan kokemus oli antoisa, työteliäs, raskas, mutta lopuksi kuitenkin palkitseva, kaikki pennut säilyivät hengissä. Timo näki pennut vielä viiden viikon ikäisinä, jolloin hän kävi ne tunnistusmerkitsemässä, ja olihan penskat muuttuneet siitä, kun ne olivat viimeksi nähnyt.

Toivoisin tämän herättelevän, että kaikki ei aina mene pentujen kanssa niinkuin suunnitellaan. Kun hätä on suurin, toivottavasti apuakin on saatavana. Vaikka jouduimmekin hetken alkuun miettimään, onko huushollimme mahdollinen vastaanottamaan ylimääräiset pennut, mietimme myös asiaa omalta kantiltamme. Vaikka tiesimme, että elämämme olisi kovin haasteellista uusien pentujen myötä, emme nähneet syytä, miksi olisimme voineet kieltäytyä. Kasvattajina koimme olevamme velvollisia auttamaan toisia hädän tullen. Mitä jos näin käy joskus omalle kohdalle?

Jutun Elvi on Vaa’as Hilja-Maitotyttö ja iso kiitos kuuluu myös sen omistajalle Mervi Virolaiselle.

Timo Kokko