Olen kerännyt tietoa ja kokemuksia matkan varrelta eri roduista, joten joku lukiessaan voi tunnistaa omat sanomisensa tekemisensä tästä artikkelista, tarkoitus ei ole kenenkään kustannuksella niin sanotusti ”loistaa”, mutta mielestäni on turha keksiä pyörää uudestaan. Mielestäni koirankoulutuksessa, niin kuin niin monessa muussakin asiassa on enemmänkin kysymys, osata oivaltaa, kuunnella, tässä yhteydessä en malta olla tuomatta sitä tärkeätä aisaa esiin, eli katsoa ja kuunnella toisten harjoituksia. Mutta palatakseni äskeiseen, ottaa niitä asioita, sieltä täältä, miettiä sopisiko ne omaan ideologiaani ja ennen kaikkea sopisiko ne omalle koiralleni. Itse lähtisin jo ensimmäisestä päivästä jolloin pentu saapuu kotiin, uuteen paikkaan , on ensi kerran erossa laumastaan, hämmentyneenä uteliaana viemään sitä kohti tulevaisuutta. Ruokinta on yksi tärkeä asia, tietty oikeanlainen ravinto, mutta tapa millä koira ruokitaan. Lähtökohtana pienelle tulevalle palveluskoiralle ei yksikään ateria saa olla itsestäänselvyys. Itse pitäisin uutta pentua ensimmäisenä päivänä, ruoatta, koska todennäköisesti se ei kuitenkaan syö,
puuttuvat ne kilpakumppanit kupilta, tällä varmistetaan se että kun seuraavana päivänä kuppi putoaa maahan sillä onnälkä. Voimme pieneltä pennultakin jo vaatia aivan jotain minimaalista, jotta se heti alusta pitäen ymmärtää, että ruoan eteen pitää tehdä töitä. Samoin mikä tärkeää, alamme koskettamaan sitä sen ruokaillessa, se oletettavasti häiriintyy siitä, nostaa päänsä keskeyttää syömisensä, eli passivoituu, nostamme kupin pois ja ruokailu on niiltä osin päättynyt, ruokailu jatkuu seuraavan kerran. Taas vaadimme jotain, kuppi maahan, kosketamme pentua, nyt se antaa jo meidän koskettaa, (vaatii ehkä muutaman toiston, riippuen pennusta) eli aktivoituu kosketuksesta jatkaessaan syömistään. Tätä jatkamme
joka ruokailun yhteydessä, pikkuhiljaa koskettaen enemmän ja enemmän, lopulta voimme, kiskoa koiraa pois ruokakupilta ja päästäessämme sen se jatkaa kiihkeästi syömistään. Tällä opetamme sille haluttua käyttäytymistä, mitä esimerkiksi jäljellä pystymme hyödyntämään. Kun pentu jäljestää, ohjaamme sitä, jos sen käyttäytyminen ei ole toivottua tai se harhailee, vedämme sitä liinasta hiukan taaksepäin, normaalisti voisi vaikutus olla se että pentu passivoituu, eli pysähtyy lopettaa jäljestämisen, nyt se todennäköisesti jatkaa kiihkeämmin jäljestämistä, eli aktivoituu. Tämä sama ilmiö tulee esiin monessa muussakin harjoituksessa. Pentu kestää kosketustamme, aktivoituu siitä. Muttakaiken perustana on tehdä edellä mainitut asiat johdonmukaisesti joka kerta.
Toinen asia mikä mielestäni on tärkeää, ettei pentu elä missään kieltoviidakossa. Tällä tarkoitan sitä ettei ole asianmukaista, koko ajan olla huutamassa pennulle, ” ei, ei”, kaikki on ei. Totta kai sanan merkitys täytyy opettaa, mutta sekin johdonmukaisesti, se mikä on kerran ”ei” on aina ”ei”, ei mitään sovelluksia. On selvää että pieni pentu, niin kotona kuin ulkonakin on utelias, ottaa kaiken suuhunsa, maistelee, haistelee, niinhän tekee pieni lapsikin, kaikki suuhun ja jos ei olekaan hyvää sylkäistään pois. Sama pätee pentuunkin, tietysti täytyy pitää huoli ettei nyt ihan kaikkea anneta maistella, maalaisjärkeä tässäkin asiassa. Kotona voidaan, miksei ulkonakin, sen sijaan, että kiljutaan ”ei” vaihtaa tai kiinnittää pennun huomio toisaalle. Pentu tekee näitä manööverejä koko pentuaikansa, kunnes ne muuttuvatsille merkityksettömiksi. Otetaan esimerkiksi joku jonka pentu näkee ulkona ensimmäisen kerran, vaikka lokki, seensimmäisen ja varmaan toisen kerran kiinnittää siihen huomiota, reagoi siihen, mutta ajan myötä siitä tulee sille aivannormi asia johon ei kiinnitetä huomiota. Pääsemme itsekin näissä asioissa paljon helpommalla kun emme jouduottamaan stressiä näistä asioista, vaan se on osa pennun oppimisprosessia. Samoin pennun kanssa leikkiminen ajatellen sen tulevaisuutta, on tärkeätä. Se että leikimme sen kanssa oikein ontärkeää, kun on kyse bokserista ovat kysymyksessä saalisleikit. Pienelle pennulle on tärkeää että nämä saalisleikit eivät muodostu liian rajuiksi, tällä tarkoitan sitä että täytyy muistaa, että pikku pennulla ovat maitohampaat vielä suussaan, tuntuu vain että omistajan vietti näissä leikeissä nousee enemmän kuin pienen pennun. Leikkiessä tärkeintä on että se pieni pentu vie meitä kuin litran mittaa, eli aina voittaa. Hyvä leikkikalu tämmöisiin leikkeihin on esimerkiksi, sukka, tai froteepyyhe. Tämmöinen vetolelu, saalisleikkeihin voi olla sitten rasittavuuteen asti pennusta hauskaa, täytyykin muistaa taa koulutuksellinen asia, me päätämme koska leikki alkaa ja koska se hauskuus loppuu. Harjoitukset pienellä pennulla ei saa kestää kauan, puhutaan todellakin minuutin pituisista harjoituksista (ikä huomioon ottaen), jos pennun ote herpaantuu, mielenkiinto siirtyy muualla kuin harjoitukseen, on harjoitus ollut liian pitkä. Eli vanha sanonta mielummin liian vähän, kuin liian paljon, pätee tässäkin. Muistaa pitää aina että esim. leikkien yhteydessä voimme leikin varjolla vaatia erilaisia asioita, nämä ovat niitä ilmaisia harjoituksia. Pentu tekee niitä innolla saadessaan palkaksi leikin. Näistä ja muista pentua koskevista asioista aion vielä kirjoittaa, mutta jo näiden toteuttamiseen ja niiden johdonmukaisesti eteenpäin viemiseen, on meillä kaikilla iso tehtävä.
Kiitän tässä kaikkia jotka ovat minua innoittaneet ajattelemaan ja kehittämään omaa ideologiaani näiden asioiden
suhteen.
Timo Kokko