Kokko – Vaakalintu
Kokko on luultavasti sukua yleismaailmalliselle ukkoslintu-hengelle, joka tunnetaan Euroopasta aina Amerikan intiaaneille asti. Kokko on toisinaan tarusankarien ystävä, toisinaan taas vihollinen. Joskus sen tehtävä on vartioida. Kokko kuvataan joskus rautaiseksi, joskus tuliseksi. Kokolla on jättimäiset kourat ja kynnet, ja se pystyy kantamaan ihmistä. Kokko iskee tulta auttaakseen Väinämöistä polttamaan kasken. Myös kokon sulkia käytetään tulen iskemiseen. Joissain tulen syntykertomuksissa tuli on isketty kokon sulilla. Kokon mittasuhteet kuvataan joskus valtaviksi, toinen siipi haroo taivasta kun toinen osuu meren luotoihin. Kokkoja esiintyy aina kerrallaan yksi, mutta ainakin Kalevalassa on monta kokkoa. Eräs näistä pelastaa Väinämöisen merihädästä palkkioksi siitä hyvästä, että Väinämöinen jätti kaskea kaataessaan koivun kaatamatta linnuille istumapuuksi. Ilmarinen ja Louhi tekevät omat kokkonsa. Ilmarinen tekee metallisen kokon, joka pyydystää suomuhauin. Louhi taas muuttuu itse kokoksi, rakentaen siivet ja pyrstön laivan osista, ja ottaen viikatteet kynsiksi.
Vaakalintu – Vaa’as
Sanassa vaakalintu esiintyvä vaaka tulee mahdollisesti sanasta vaa’as, joka tarkoittaa myyttistä tulta, aaltoa ja kipua.
Kaiken alku
Ihan näin kaukaa ei tarvitse hakea ensimäistä kosketustani rotuun. Elettiin vuotta 1962 kun isoäitini otti itselleen bokserin nimeltään Taiston Camilla. Itse olin silloin pikkupoika, enkä parhaalla tahdollakaan voi sanoa, että se olisi syynä kaikkeen tapahtuneeseen. Ensimmäisen oman bokserini, 1995 Bullrunners Dum-Bell, ”Puntin” , sain hankittua itselleni vuonna 1995. Osallistuin enemmän, tai vähemmän, silloisen avopuolisoni kasvatustyöhön lähinnä ”kennelpojan” ominaisuudessa. Suurin muutos ajattelutavassani bokseriin tapahtui 2000-luvun vaihteessa kun silloisen avopuolisoni kanssa ostimme Latviasta yhteisen bokserin. Caress No Madaram ”Davis” oli elämämme koira, meille molemmille. Avopuolisolleni kasvattajan näkökulmasta, se oli unelmien täyttymys sen ulkomuodon vuoksi. Minä taas, pienen pakon sanelemana, aloin kouluttaa sitä. Pääsin silloiseen ja vieläkin toimivaan boksereitten käyttökoirakerhoon BB-Klubiin sisälle. Klubin jäsenyys edellytti käyttötulosta, jota minulla tietysti silloin ei ollut, pääsin kuitenkin osallistumaan heidän leireilleen, erilaisiin koulutustapahtumiin yms. Voisin sanoa hurahtaneeni tuolloin koiran kouluttamisen maailmaan – opin paljon, sain erilaisia vaikutteita ja kokeilin erilaisia koulutusmetodeja. Paljon saan kiittää mukana olleita ihmisiä oppimastani, joitain mainitakseni: Satu Alanko, Vesa Laaksonen, Kari Laukka, unohtamatta Reima Halosta ja monet muut. En kuitenkaan ole mikään työnsankari ja tulokseni käyttöpuolella jäivät laihoiksi, mutta monta kokemusta rikkaammaksi. Sain kuitenkin tehtyä Daviksella käyttötuloksen ja paljon muuta, eri koirilla.
Oma kasvatustyö
Varsinaisesti oma kasvatustyöni (lue: ensimmäinen pentueeni) näki päivänvalon vuonna 2005. Kyseessä oli nk. tilauspentue, koska halusin itselleni uroksen. Keskustelin asiasta viisaampien kanssa (Satu Alanko), sain liisattua itselleni nartun (Bullrunners) ja isäksi valitsimme Hunter vd Milseburgin. Tämä ensimmäinen pentueeni laitettiin Bullrunners-kennelnimen alle, koska itselläni ei vielä ollut kennelnimeä. Itselleni jätin tuosta pentueesta Bullrunners Onkel-Tom, ”Pojan”, itselleni, harrastekoiraksi. Vuonna 2007 sain oman kennelnimen Vaa’as. Kantanarttuina omalle kasvatustyölleni toimivat edellä mainitun pentueen 2 narttua, Bullrunners O’Dina (2 pentuetta) ja Bullrunners Oililli (3 pentuetta). Bullrunners 0’Dina ja Momo’s Sturm yhdistelmästä syntyivät ”legendaariset” 7 veljestä, eli 7 urospentua, josta jätimme itsellemme kotiin Vaa’as Hurskas Simeonin myös harrastekoiraksi. Näissä pentueissa halusimme terveyden lisäksi painottaa luonteeseen ulkonäön kustannuksella. Outi Valle on käynyt katsomassa jokaisen pentueemme siitä lähtien, kun kasvatustoiminnan aloitimme. Häneltä saamme kokemuksen tuomaa oppia , mutta myös rehellisen kommentin koiristamme, näitä asioita me arvostamme. Outin kommentti alkuun olikin, kun puhuttiin ulkonäöstä, ”että ihan on teidän pentujen näköisiä”? Me, niin kuin moni muukin aloitteleva kasvattaja, haluaa kasvateilleen aktiivisen, harrastavan kodin – se haave kuihtui ja heitettiin romukoppaan. Totesimme, että näillä näytöillä ja tällä työnteolla, bokseri harrastekoiraksi otetaan ihan toisilta kasvattajilta. Vaimoni tullessa mukaan kasvatustyöhön tosissaan, aloimme kiinnittää kuitenkin enemmän huomiota bokserin ulkonäköön, joka paljolti näkyi jalostusvalinnoissamme, luonnetta kuitenkaan millään tavalla unohtamatta. Luonteesta lähdettiin etsimään toisenlaisia ominaisuuksia. ”Harrastuskoirani” Pojan ristiside hajosi ja koira joutui ”varhaiseläkkeelle”, samoin kävi ”Kiholle” (Vaa’as Hurskas Simeoni), joka jouduttiin lopettamaan käytöshäiriön vuoksi. Huomasimme että tiettyjen luonneominaisuuksien saavuttamiseksi, oli liikaa tehtävä kompromissejä ulkonäköön nähden. Eli asetimme itsellemme kysymyksen: Jos kasvattaa boksereita, tuleeko niiden olla rotumääritelmän mukaisia, vai onko aivan sama, minkä näköisiä ovat. Mielestämme pitää katsoa kokonaisuutta ja lukea rotumääritelmää, luonteesta pitää löytyä saalisviettiä, riittävissä määrin puolustusta ja ennen kaikkea, hermojen tulee olla kunnossa. Oman urokseni kohdalla se tuli vahvasti esiin BH-kokeen kaupunkiosuudessa, jota jännitin yli kaiken. Samoin luonnetesti kertoi saman asian. Huolimatta aikaisemmista asenteistani luonnetestiä kohtaan: Jos ei ole kolmellekymmenelle viidelle eurolle muuta käyttöä, vie koirasi vaikkapa luonnetestiin.
Oma identiteetti
Emme ole löytäneet tai saavuttaneet omaa identiteettiämme, mutta matka jatkuu. Kasvatustyömme on vasta alkutaipaleella ja tavoite on vielä kaukana. Mutta rehellinen pitää olla itselle, jotta voi kehittyä, ja nähdä omien koirien ja kasvattien viat. Yksi sukupolvi ei tilannetta korjaa, mutta eteenpäin mennään pienin askelin. Meidän kasvattimme ovat enemmän perhekoiria, mitä sitten se tässä tapauksessa tarkoittaakaan, mutta se ei poissulje sitä, etteivät ne olisi koulutettavissa. Ulkomuoto on mielestämme lähentynyt rotumääritelmää ja koirat ovat luonteeltaan avoimempia. Todennäköisesti nyt joku käyttökoiraihminen nauraa partaansa, mutta näin se vain on – bokserin tulee olla mm. avoin, rohkea, sosiaalinen ja temperamenttinen sopivissa määrin – nimim. ”oma koira puri”.
Terveys
Itse havahduin uusia kotisivujamme tehdessäni siihen tosiasiaan, että kuinka vähän meidän kasvattejamme oli tutkittu. Ensin kuitenkin tulee terveys ja sen jälkeen vasta kaukana kaikki muu. Tutkittavissa olevista kasvateista 40% oli kuvattu( lonkat, selkä sekä sydänkuuntelu). Huolestuin. Missä vika, eikö kasvatin omistajia kiinnosta oman koiransa terveydentila? Olenko ollut huono kasvattaja, kun en ole patistanut ihmisiä tutkituttamaan koiriaan? Mutta näinhän se aina menee, koirat voivat ”hyvin”, miksi tutkia ja kuvata, emmehän mekään juokse lääkärissä kuvattavana. Vastuu on minulla kasvattajana, saada jalostuksellisesti tärkeää tietoa. Niinpä aloitimme viime vuonna nk. terveyspantin ottamisen tulevilta pennunostajilta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pennunostaja pennun hinnan lisäksi maksaa ”pantin”, jonka hän saa takaisin, kun koira on tiettyyn ikään mennessä lonkka- ja selkäkuvattu. Näin saamme itsellemme, rodulle ja tuleville pennunostajille tärkeää jalostuksellista tietoa, yhteiseen hyvään. Terveys kuitenkin tulee ennen kaikkea muuta, siitä ei kukaan voi olla eri mieltä? Se onko jalostuksellisesti menty jo niin paljon metsään, että niiden asioiden korjaaminen ei ehkä koskaan onnistu. Meidän on vain omassa rodussamme hyväksyttävä riippakivemme, lukuisat sairaudet. En halua uskoa, että kukaan tahallisesti haluaa ”jalostaa” sairaita koiria. Haluan uskoa, että jokainen tekee parhaansa ja käyttää terveitä koiria, karsia sairauksia, mutta luonto oikkuineen on mukana jalostuksessa. Sitä emme voi hallita, vaikka niin haluaisimmekin. Pyrin parhaani mukaan juttelemaan eläinlääkäreiden kanssa jalostusvalinnoistani ja periytyvistä tekijöistä, ja tutkimaan koirien sisarusten ja jälkeläisten tiedot, mitä tutkittavissa on. Mutta mitäpä minä näistä asioista ymmärrän, kasvatan ja yritän, paino sanalle yritän, jalostaa tätä ihanaa rotua. Jos saamme maailmaan keskivertoa parempia yksilöitä, eikö silloin ole jalostusta tapahtunut. Jos tämä käy toimivaksi mittariksi, niin sitten meilläkin, joskus.
Nykypäivä-tulevaisuus
Itse painotan avoimuutta, jolla tarkoitan sitä että oli asiat kuinka epäedullisia itselle, niistä puhutaan ja kerrotaan. Itse pyrimme kotisivuillamme kertomaan kaiken kasvatustyöstämme, erilaisin tavoin – juttujen, kuvien ja tilastojen muodossa. Pidämme säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyttä kasvattien omistajiimme, tänä päivänä kun se on niin helppoa. Tapanamme on jo usean vuoden ajan ollut Kasvattitapaamisen järjestäminen, jossa osanotto ollut runsasta. Näin pääsemme kasvokkain kasvattien omistajien ja kasvattien kanssa yhdeksi päiväksi. Se on myös meille tärkeä tapahtuma saada, niin kutsuttu ”kasvattikatselmus”, saamme ensikäden tietoa ongelmista yms., jos niitä on ilmennyt? Ja on hienoa, että tapaamiseen ajetaan satoja kilometrejä joka vuosi. Silloin kasvattajana tulee tunne, että jollekin on tuottanut iloa ja onnea vaikeista hetkistä huolimatta. Viime vuosi osaltamme surullinen, kaksi omaa koiraa meni hyvin lyhyen ajan sisällä. Toinen niistä oli juuri pennut saanut narttu, joten jouduimme kokemaan kasvatustyön nurjan puolenkin, toinen jo em. oma uros. Eivätkä ongelmat siihen loppuneet, vaan seuraavakin pentue (lue:pentu) koostui vain yhdestä pennusta, ei ollut yhtään sen helpompi. Tämän pennun emä saikin ”vuoden äiti” tittelin, enkä tarkoita sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta se kasvattaa jos mikä, aina kaikki ei mene niin kuin ”Stromsoossä” Katse on eteenpäin ja uusia suunnitelmia kasvatustyön jatkamiseksi on laadittu.
Mennyttä emme voi muuttaa, tulevaisuuteen voimme kyllä vaikuttaa.
Kennel Vaa’as
Timo Kokko
